Soiva Sammakko ja merkillinen muukalainen -näytelmä

soiva_sammakko__pia_leinonen.jpg

Näytelmä on suunnattu päiväkoti- ja alakouluikäisille lapsille ja se käsittelee erilaisuuden kohtaamista, tarvetta tulla ymmärretyksi sekä kommunikoinnin haasteita ilman yhteistä kieltä. Teatterisadun tuiskeessa saa myös yleisö leikkiä ja laulaa ja saattaapa siellä oppia jokusen sanan uutta kieltäkin!

Soiva Sammakko ja merkillinen muukalainen on Soiva Sammakko – sarjan neljäs osa. Soiva Sammakko vetää rannalle laukun josta löytyy sellainen otus jota kukaan ei ole koskaan nähnyt. Tämä merkillinen muukalainen on pelottava, kummallisen näköinen ja puhe on käsittämätöntä. Paljon ehtii sattua ja selvitä ennen kuin tämä seikkailu Soivan Sammakon, Amalia Ankan, Petula Pöllön, Keijo Ketun ja merkillisen muukalaisen kanssa saadaan onnelliseen päätökseen.

Soiva Sammakko on yksin koko Aarnitammessa sillä Petula Pöllö on matkoilla. Soiva lukee kirjaa joka kertoo avaruusolioista ja taitaa olla hieman liian jännittävä koska Soivalla ei meinaa millään tulla uni silmään. ”Mutta eihän Loiskulammella mitään avaruusolioita ole” hän lohduttautuu ja sammuttaa lukulampun. Juuri kun hän on nukahtamaisillaan, kuuluu lammelta kumma molskahdus. Soiva Sammakko säntää ylös sängystä ja tähystää lammelle. ”Siellä näyttäisi kelluvan jotain, mikä ihme se oikein on?”

Ohjaus – Sarah Bergkulla
Sävellys ja soitto – Joni Tiala
Tarinankerronta ja nuket – Pia Leinonen

Kesto n. 30min (ei väliaikaa)
Soveltuu yli 2-vuotiaille

Soiva sammakko ja merkillinen muukalainen -traileri

28.5.2016 16:00–16:30

7€, perhelippu 2aik. ja 2 lasta 20€
Osta liput