Plukihäiriö Jazz & Blues -klubi: Pepe Ahlqvist & Brother Andy Liukko Duo

pepe fb.jpg

Plukihäiriö Jazz & Blues -klubilla Pepe Ahlqvist & Brother Andy Liukko Duo la 8.12. klo 20.00 Korundin ravintolassa.

Euroopalaiseen blueseliittiin kuuluva tuusulalainen PEPE AHLQVIST (s.4.7.1956) on kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu bluesmuusikko. Yli neljäkymmentä vuotta kestäneellä urallaan hän on esiintynyt lukuisien legendaaristen bluesartistien kanssa.

Pepe Ahlqvistin upeat ja menestyksekkäät äänitteet sekä vuosien varrella heitetyt yli 6000 keikkaa ovat taanneet vakaan suosion läpi vuosien. Pepe Ahlqvistia pidetään lahjakkaana ja persoonallisena laulaja-lauluntekijänä, kitaristina ja huuliharpistina.

Pepe aloitti uransa 60-70 lukujen vaihteessa keikkailemalla koulubileissä Lahti-Nastola-akselilla. 1970-luvun puolivälissä alkoi yhteistyö CHICAGO OVERCOATin kanssa legendaarisen Love Recordsin suojissa, josta tie johti hedelmälliseen yhteistyöhön Fazer/Warnerin kanssa. 80-luvun lopussa ja 90-l Pepe ja hänen bändinsä tuohon aikaan H.A.R.P. levyttivät useita hienoja albumeja.

Yhtyeen levyjä on julkaistu Suomen lisäksi mm. muissa Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa. Pepen kolmesta tärkeimmästä bändistä viimeisin THE ROLLING TUMBLEWEED lopetti toimintansa vuonna 2003. Vuonna 2002 perustettu SF BLUES (Suomi-Finland Blues) yhdessä Heikki Silvennoisen kanssa jatkaa myöskin tulevaisuudessa esiintymisiä ja levytyksiä. Mukana tulee olemaan vierailijoina erityyppisiä valovoimaisia artisteja.

Pepe Ahlqvist on tehnyt vuosien varrella esiintymismatkoja mm. Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan, Hollantiin, Belgiaan, Itävaltaan, Saksaan, Luxemburgiin, Eestiin, Liettuaan, Puolaan, Slovakiaan, Unkariin, Venäjälle, Yhdysvaltoihin sekä Kanadaan ja hänet on kutsuttu esiintymään moniin suuriin konsertteihin erikoisvieraaksi. Viimeksi B.B. KINGin konsertteihin Helsingin Jäähalliin 2004 ja 2006. Pepe Ahlqvist työskentelee nykyisin erilaisten kokoonpanojen kanssa.

Pepen duokaverina toimii Brother Andy Liukko (s. 1979). Brother Andy Liukko on Jyväskylä/Kuopio-lähtöinen laulaja ja multi-instrumentalisti, jonka pääinstrumentti on nykyisin huuliharppu. Liukko esiintyy myös kitaran ja altto-saxofonin kanssa. Tämä intohimoisesti musiikkia hengittävä artisti on vuosien varrella soittanut useissa eri kokoonpanoissa antaen harmonisen panoksensa erinäisten yhtyeiden (mm. Hole In The Head, Exploding Eyes, Mount Fool, Kuopion Niemi, The Hoolers, Big Buddy) albumeille. Kesästä 2017 lähtien Brother Andy on keskittynyt lähinnä kirjoittamaan ensimmäisen sooloalbuminsa materiaalia. Hänet on nähty myös kansainvälisesti tunnettujen Blues-aktien vieraana (mm. Joe Filisko &Eric Noden, Little Boogie Boy, Tad Robinson). Musiikillisen inspiraationsa hän ammentaa ns. Pre-War-harpistien tekniikoista. Brother Andy on Suomen mestari Diatonisen sekä Blues- harpun sarjoissa vuodelta 2017. Taskuun mahtuvalla instrumentilla hän yllättää kuulijansa tempaamalla heidät aikaan, jolloin junatkin kulkivat vielä höyryllä!

Plukihäiriö Jazz & Blues -klubit n. kerran kuussa Korundin ravintolassa. Elävää musiikkia, juurevia rytmejä ja rentoa yhdessäoloa lasillisen äärellä!

8.12.2018 20:00–22:00

14€ + palvelumaksut
Osta liput