Piae Cantiones 2017: Keskiaikaiseen tyyliin

kuva kopioitu facebookista 960x540.jpg

Vanhan musiikin lauluyhtye Punctum viettää vuonna 2017 10-vuotisjuhlavuottaan ja juhlistaa taivaltaan esittämällä vuoden aikana kaikki Piae Cantiones -laulut. Kesäkuun konsertissa Punctumin kanssa esiintyy jyväskyläläis-vantaalainen vanhan musiikin yhtye Fiamma Nova.

Konserttisarjan toinen konsertti on juhannusviikon tiistaina 20.6.2017 klo 19.00 Korundissa. Punctumin kanssa lavalle nousee jyväskyläläis-vantaalainen, keskiajan ja renessanssin musiikkiin erikoistunut vanhan musiikin yhtye Fiamma Nova. Fiamma Novalla on käytössään useita eri aikakausien periodisoittimia. Konserttia varten yhtyeiden jäsenet ovat sovittaneet kevätaiheisia Piae Cantiones -lauluja keskiaikaiseen tyyliin. Aikakaudelta tuttujen soittimien, kuten nokkahuilujen, fiidelin ja oud-harpun lisäksi konsertissa kuullaan myös keskiaikaisia laulutapoja.

Piae Cantiones -laulukokoelmat vuosilta 1582 ja 1625 ovat hienoja esimerkkejä siitä, kuinka jo myöhäisellä keskiajalla arvostettiin kauniita melodioita ja haluttiin säilyttää niitä jälkipolville. Aikalaistoimittajat kokosivat kaikista Euroopan kolkista eri reittejä Suomeen päätyneitä lauluja yksiin kansiin. Mahtuipa mukaan suomalaistakin alkuperää olevia sävelmiä. Merkittävä kulttuuriteko, sillä lähes puolta kirjojen noin 90 sävelmästä ei löydy mistään muista säilyneistä lähteistä.

Piae Cantiones -kokoelmat sisältävät sekä kirkollisia lauluja että niin sanottuja koululauluja, joita opiskelijat rallattelivat niin pulpetin ääressä kuin varmasti myös vapaa-ajallaan. Kirkolliset laulut ovat kiinteästi yhteydessä kirkkovuoden tapahtumiin. Koululaulut puolestaan kertovat yleensä ns. opillisista asioista, mutta myös esimerkiksi kevään tulosta tai koulun jälkeen koittavasta huolettomasta elämästä. Juhannusviikon konsertti sisältää ajankohtaan kuuluvia sekä kirkollisia että koululauluja. Hartaitakaan lauluja ei kuitenkaan esitetä yksitotisesti vaan reippaalla keskiaikaisella poljennolla. 

Konsertissa ei ole väliaikaa. Kahvila on avoinna ennen konserttia.

20.6.2017 19:00–21:00

15/10€ + palvelumaksu
Osta liput