Kielto ja kaipaus - rakkaus Reidar Särestöniemen taiteessa

Särestöniemi luento nettiin.jpg

Rovaniemen Seta ry järjestää Arctic Pride 2017 -juhlan kunniaksi Lapin sateenkaarihistoriaan liittyvän luennon. Luennon vierailevina tähtinä toimivat Särestöniemi-museon johtaja Anne Koskamo (FM) sekä kulttuurihistorioitsija Paula Hautala (FM), jotka tulevat kertomaan Reidar Särestöniemen elämästä ja rakkausteemaisista teoksista.

Taiteilija Reidar Särestöniemi (1925–1981) sanoi: ”Maalauksissani on vain minä itse. Niissä on minun onneni ja tuskani, minun täyttymätön kaipuuni, koko minun elämäni.” Särestöniemi pyrki taiteessaan kohti omaakuvaa, sillä vaikka hänen tutkimuksen kohteenaan oli luonto, hän katsoi syvälle itseensä. Taiteilijan inspiraation lähteenä olivat paitsi ympäröivä luonto myös ihmissuhteet. Ystävyys ja rakkaus antoivat uutta voimaa ja iloa elämään ja työskentelyyn. Homoseksuaalina Reidar tunsi koko elämänsä ajan kuuluvansa yhteiskunnan marginaaliin. Hän ei voinut olla vapaasti oma itsensä, sillä homoseksuaalisuus oli rangaistava rikos vuoteen 1971 asti ja luokiteltiin vielä dekriminalisoinnin jälkeen sairaudeksi vuoteen 1981 saakka. Särestöniemi purki tuntojaan maalauksissaan, joissa viiksekkäät karhut ja ilvekset syleilevät toisiaan ja rakastuneet hylkeet lepäävät yhdessä Jäämeren rannalla. Hän vertasi itseään kotoisaan koiraskarhuun, jolla oli palvova katse ja sydämessä lämmin pesä rakkaalleen. Maalaukset, runot ja kirjeet kertovat kaipuusta, rakkaudesta ja sen menetyksestä, yksinäisyydestä, elämän iloista ja suruista.

Rovaniemen Seta ry järjestää Arctic Pride 2017 -juhlan (http://www.arcticpride.fi/) kunniaksi Lapin sateenkaarihistoriaan liittyvän luennon. Luennon vierailevina tähtinä toimivat Särestöniemi-museon johtaja Anne Koskamo (FM) sekä kulttuurihistorioitsija Paula Hautala (FM), jotka tulevat kertomaan Reidar Särestöniemen elämästä ja rakkausteemaisista teoksista. Luennon yhteydessä on lisäksi esillä Särestöniemen teemaan liittyviä maalauksia.

Yhteistyössä luennon järjestämisessä toimivat Särestöniemi-museo sekä Rovaniemen taidemuseo.

Seminaariin pääsee Rovaniemen taidemuseon pääsylipun hinnalla (8/6/4€) tai museokortilla. Kaikki museon näyttelyt ovat avoinna seminaariin osallistujille, joten kannattaa varata katseluaikaa näyttelyille ennen seminaaria!

3.3.2017 16:15–18:00

8/6/4€