Joulukuun taiteilija: Anita Lallo

Olet tässä: Etusivu / Rovaniemen taidemuseo / Näyttelyt / Joulukuun taiteilija: Anita Lallo
anitalallo.jpg

Lapin taiteilijaseuran joulukuun taiteilija Korundin ravintolassa on Anita Lallo.

"Olen kuvataiteilija ja kuvataideopettaja Rovaniemen kuvataidekoulussa. Valmistuin kuvataiteilijaksi vuonna 1984 maamme vanhimmasta taideoppilaitoksesta, Turun Piirustuskoulusta (nykyisin Turun Taideakatemia). Palasin Taideakatemiaan uudelleen opiskellakseni kuvataiteilijan nykyvalokuvataiteen erikoistumisopinnot (2009).

Viime vuosina olen keskittynyt valokuvaukseen mutta teen mm. installaatioita sekä ryhmässä että yksin, esinekoosteteoksia ja ajoittain myös maalauksia.

Näyttelyihin osallistun nykyään ihan liian harvoin taiteilijana. Opettajana olen kuitenkin vuosittain mukana ohjaamassa ja tekemässä lukuisia näyttelyitä. Kuvataiteilijan työ ja opetustyö tukevatkin toisiaan.

TALVIUNI -näyttely koostuu valokuvasta, keraamisesta teoksesta (teoksista) ja sekatekniikkateoksesta. Näyttelyssä on nähtävissä jonkinlaisia viittauksia vuodenaikaan, paikallisuuteen tai sen voi kokea pelkästään irrallisina kuvina tai tekijän unennäkönä."

Taiteilijatapaaminen to 5.12.2019 klo 18 Korundin kahviossa. Tervetuloa!

Lisätiedot:

Lapin taiteilijaseura_logo.jpg

3.12.2019–29.12.2019 11:00–18:00