Genjin tarina 1 4 - 26 6 2005

Olet tässä: Etusivu / Rovaniemen taidemuseo

Genjin tarina – Kuvitustaidetta ja kalligrafiaa Japanista
Rovaniemen taidemuseossa 1.4.-26.6.2005


 

Genjin tarina eli Genji Monogatari on japanilaisen kirjallisuuden klassikko, joka ilmestyi n. vuonna 1000. Kirja on yksi maailman vanhimmista romaaneista. Genjin tarinaa pidetään Japanin Heian -kauden proosan ja romaanikirjallisuuden merkittävimpänä teoksena.  Sen aiheet ovat todellisessa maailmassa ja uudenlainen ihmiskuvaus ja maailmankatsomus avasivat uuden ulottuvuuden kirjallisessa ilmaisussa. Kirjan kirjoittaja Murasaki Shikibu  (970-1015) jäi varhain äidistään orvoksi, mutta isä perehdytti tyttärensä kirjallisuuden klassikoihin ja näin hän kiinnostui kirjallisuudesta.

Genjin tarinan näyttämö on tuhannen vuoden takainen Kioto, joka silloin oli nimeltään Heiankyô, "Tyynen rauhan pääkaupunki". Keisarin hovi ja hallitus toimivat siellä 790-luvulta 1860-luvun lopulle, vaikka Heian-kautena tunnettu ajanjakso päättyi 1185 kun poliittinen valta siirtyi hovilta sotilashallitukselle. Tarinassa kuvataan japanin hovin elämää ja päähenkilön Genjin-prinssin kauneutta ja sekalaisia romansseja.

Heian-kausi oli taiteiden kukoistuksen aikaa.  Hovissa harrastettiin kaikkia taidelajeja, kuvataiteita, kalligrafiaa, musiikkia, kirjallisuutta ja näyttämötaiteita.  Hovissa pidettiin juhlia ja taidenäyttelyitä, runokilpailuja ja keskustelutilaisuuksia. Hoviväki eli loisteliasta elämää toisin kuin rahvas, niinpä myös pukeutuminen ja kaikenlainen esteettisyys näkyi hoviväen elämässä, jonka pääasiallinen ajanvietto oli seurustelu.

Genjin tarina koostuu kaikkiaan 54 luvusta, jotka voidaan jakaa Hikaru Genjin elämäntarinan kertovaan alkuosaan ja hänen poikansa Kaorun elämästä kertovaan loppuosaan. Kalligrafisen kertovan osan lisäksi tarina kuvitettiin jo varhain e-maki kuvakääröiksi.  Näissä tarina eteni pitkittäissuunnassa yamato-e tyyliin maalattuna.  Yamato-e , eli japanilainen maalaustyyli erottui kiinalaisesta ja kehittyi juuri Heian –kaudella, jolloin elettiin kansallisen kukoistuksen aikaa ja etsittiin tietoisesti aitoa japanilaista ilmaisutapaa.  Genjin tarina edustaa hovin hienostunutta ilmaisua ja on erinomainen lähde tuon ajan taiteiden ja japanilaisen estetiikan tutkimiseen.

Huhtikuussa avattavassa näyttelyssä on esillä Ranuan Japanitalon  viime vuonna lahjoituksena saamat e-maki - kuvakääröistä tehdyt painoteokset, joiden aiheena on Genjin tarina. Niiden lisäksi esillä on  Japanitalon kai-awase –kokoelma, jossa Genjin tarina on maalattu simpukankuoriin.  Kai-awase on samalla eräänlainen muistipeli, jossa pelaajan tulee tunnistaa oikea luku Genjin tarinan 54 luvusta. Kalligrafiaa näyttelyssä edustavat japanilaisen kalligrafistin   Shôka Zaitsun 54 Genjin tarinan tanka-runoa suurikokoisissa sermeissä.

Näyttelyn järjestäjinä toimii Japanitalo Ranualta ja Rovaniemen taidemuseo.


Näyttelyn yhteydessä järjestetään
-      Yleisöluento:  FT Minna Torniainen Tee, Taide, Tasapaino tiistaina 17.05. klo 18.00
-      Teeseremonia näytös sunnuntaina 22.05. klo 14.00.
-      Lisäksi koululaisille tarjotaan kalligrafia ja origami työpajoja toukokuussa.

Liitetiedostot ja formaatit