Tutustu talon mielenkiintoiseen historiaan

Olet tässä: Etusivu / Kulttuuritalo Korundi

Kulttuuritalo Korundi syntyi vuonna 1933 valmistuneen postiautovarikon tiloihin. Vuosina 2009 ja 2010 tehtyjen muutostöiden ja laajennuksen suunnittelusta vastaa Arkkitehtitoimisto Juhani Pallasmaa, jonka kädenjälki näkyy postiautovarikolla jo vuodesta 1986 sijainneen Rovaniemen taidemuseon tiloissa. Korundi avattiin 25.5.2011.

Postiautovarikko on yksi harvoista toisessa maailmansodassa säilyneitä rakennuksista Rovaniemellä. Sodan jälkeen varikkoa laajennettiin ja rakennuksessa käytetyt tiilet kerättiin raunioista ympäri kaupunkia. Korundissa yhdistyvät kaupungin historia ja moderni, toimiva ja esteettisesti kiinnostava arkkitehtuuri.

Korundin sisäpihalle nousseen konsertti- ja monitoimisalin akustiikan suunnittelusta vastaa suomalainen Akukon. Salia voidaan käyttää myös levytystarkoituksiin ja audiovisuaaliseen esittämiseen ja tallentamiseen.

Kulttuuritalo Korundin toiminnan ytimen muodostaa kaksi kansallisesti merkittävää ja kansainvälisesti kiinnostavaa taideorganisaatiota: Lapin kamariorkesteri ja Rovaniemen taidemuseo. Talon tiloja vuokrataan myös muille toimijoille esimerkiksi erilaisten tapahtumien järjestämiseen.

Rakennuksen kokonaispinta-ala on 5 300 m².

Arkkitehtuuri

Arkkitehdin sanat

Nykytaiteen ja elokuvan keskeisimpiä tekniikoita ovat kollaasi ja montaasi. Kollaasi yhdistelee toisilleen vieraitakin kuva-aiheita ja –fragmentteja uudeksi synteesiksi, jolla usein on alkukuvistaan täysin riippumaton sanottava. Montaasi puolestaan on elokuvallisen kerronnan koostamistapa, joka yhdistää filmiotoksia elokuvalliseksi kertomukseksi.

Korundin arkkitehtuuri yhdistelee vanhan teollisuusrakennuksen rakenteita, näkymiä ja tunnelmia taidemuseon ja konserttisalin uusiin osiin. Tavoitteena on ollut arkkitehtoninen vuoropuhelu, jossa kummallakin osapuolella – sota-ajalta periytyvällä tiilirakennuksella ja meidän aikaamme liittyvällä uudella arkkitehtuurilla – on oma äänensä. Tässä montaasissa rinnastuvat menneiden aikojen teollinen työympäristö ja tämän päivän kulttuurityö. Kun linja-autokorjaamolla ei sinänsä rakennuskokonaisuutena ole erityisiä rakennustaiteellisia arvoja (sen merkitys on kaupunkikuvallinen, historiallinen ja tunneperäinen), on rakennuksen osia käytetty arkkitehtuurikollaasin aineksina purkamalla, muuttamalla ja täydentämällä niitä uusilla osilla. Esimerkiksi huomattava osa ikkunoista taidemuseon kohdalla on muurattu umpeen ripustuspintojen maksimoimiseksi, mutta syvennyksiin on jätetty eräänlaiset entisten ikkunoiden varjot, nosturikiskojen kannatusulokkeet on jätetty pilareihin, pihanpuolisiin autokorjaamon oviaukkoihin on seinäpinnan ulkopuolelle asennettu suuret lasipinnat, jne.. Alkuperäinen korjaamorakennushan on sinänsä kollaasi, koska se rakennettiin sodassa tuhotun Rovaniemen raunioista kerätyistä tiilistä.

Käytävä

Korundin arkkitehtuuri yhdistelee vanhan teollisuusrakennuksen rakenteita, näkymiä ja tunnelmia taidemuseon ja konserttisalin uusiin osiin.

1970-luvulta lähtien modernin ja nykytaiteen näyttelytilojen suunnitteluihanteena on ollut ”valkoinen kuutio”1 vailla materiaalisuutta ja painovoiman tuntua. Lähes kaikissa tunnetuimmissa historiallisissa taidemuseoissa on kuitenkin oma materiaalisuutensa ja värityksensä, eikä katsojalle yleensä tule mieleen ajatus siirtää teokset täysvalkoiseen näyttelytilaan. Valkoinen näyttelytila soveltuu mielestäni parhaiten käsitetaiteellisten teosten esillepanoon ja kokemukseni mukaan taideteokset näyttävät hyviltä tiloissa, joissa katsojatkin viihtyvät. Yleisesti voi todeta, että näyttelyjen tekemisen ja taideteosten katselemisen kannalta monet parhaimmista näyttelytiloista ovat entisiä teollisuustiloja (esimerkiksi DIA Beabon New Yorkin pohjoispuolella, Temporary Contemporary Los Angelesissa, Tate Modern Art Gallery Lontoossa). Entisissä teollisuustiloissa on yleensä tilavuutta, toiminnallista määrittelemättömyyttä, materiaalien tuntua sekä sattumanvaraisuutta ja ajallista patinaa, jotka rikastavat taideteosten katsomistapahtumaa.

Taidemuseon ja konserttisalin yhteinen sisääntuloaula on suunniteltu lasiseinäisenä ja –kattoisena tilana, joka vaikuttaa samanaikaisesti ulko- ja sisätilalta. Yhteistilojen sijainti vanhain korjaamopihan perällä on määritellyt koko rakennuksen toiminnallisen anatomian. Konserttisali lasikatoksineen ilmaisee rakennuksen uuden sisääntulopaikan kaukonäkymässä.

1970-luvulta lähtien modernin ja nykytaiteen näyttelytilojen suunnitteluihanteena on ollut ”valkoinen kuutio”1 vailla materiaalisuutta ja painovoiman tuntua. Lähes kaikissa tunnetuimmissa historiallisissa taidemuseoissa on kuitenkin oma materiaalisuutensa ja värityksensä, eikä katsojalle yleensä tule mieleen ajatus siirtää teokset täysvalkoiseen näyttelytilaan. Valkoinen näyttelytila soveltuu mielestäni parhaiten käsitetaiteellisten teosten esillepanoon ja kokemukseni mukaan taideteokset näyttävät hyviltä tiloissa, joissa katsojatkin viihtyvät. Yleisesti voi todeta, että näyttelyjen tekemisen ja taideteosten katselemisen kannalta monet parhaimmista näyttelytiloista ovat entisiä teollisuustiloja (esimerkiksi DIA Beabon New Yorkin pohjoispuolella, Temporary Contemporary Los Angelesissa, Tate Modern Art Gallery Lontoossa). Entisissä teollisuustiloissa on yleensä tilavuutta, toiminnallista määrittelemättömyyttä, materiaalien tuntua sekä sattumanvaraisuutta ja ajallista patinaa, jotka rikastavat taideteosten katsomistapahtumaa.  Taidemuseon ja konserttisalin yhteinen sisääntuloaula on suunniteltu lasiseinäisenä ja –kattoisena tilana, joka vaikuttaa samanaikaisesti ulko- ja sisätilalta. Yhteistilojen sijainti vanhain korjaamopihan perällä on määritellyt koko rakennuksen toiminnallisen anatomian. Konserttisali lasikatoksineen ilmaisee rakennuksen uuden sisääntulopaikan kaukonäkymässä.

Konserttisalin sisätilan suunnittelussa keskeisenä tavoitteena on ollut salin ”visuaalinen akustiikka”

Konserttisali on hahmotettu minimalistisena ”musiikkirasiana” – suhteellisen pieni henkilömäärä (340) on mahdollistanut täysin suorakulmaisen salimuodon, jonka akustiset ominaisuudet on säädelty seinä- ja kattopintojen materiaaleilla ja tekstuureilla sekä lasisilla äänen heijastuslevyillä. Konserttisalin sisätilan suunnittelussa keskeisenä tavoitteena on ollut salin ”visuaalinen akustiikka”. Lämpimänsävyinen, paneelijaoin ja rimoituksin jaoteltu tila tuo mieleen vanhan, patinoituneen jousisoittimen sisätilan. Myös taiteilijaprofessori Jorma Hautalan kanssa yhteistyössä toteutettu akustisten komeroiden väriaihe tuo tilaan eräänlaista ”silmän musiikkia”, joka kuitenkin väistyy orkesterin soiton alkaessa.

Konserttisalin ulkopinnat olivat alun pitäen rikkaasti profiloitua puuta, mutta kustannussyistä puu, joka olisi edellyttänyt julkisivujen palosuojausta sprinklaamalla, vaihdettiin halvimpaan tarjolla olleeseen materiaaliin, corten-teräslevyyn. Ruostepintainen teräslevy liittää kuitenkin uuden konserttisalin entisen korjaamoympäristön karkeaan tunnelmaan.

Juhani Pallasmaa, arkkitehti SAFA, professori

Taidemuseon arkkitehtuurista

Vuonna 1983 Jenny ja Antti Wihurin rahaston hallitus päätti lajoittaa taidekokoelman Rovaniemen kaupungille. Lahjoituksen ehtona oli, että kaupunki kunnostaa kokoelmalle asianmukaiset näyttely- ja säilytystilat. .

Museotilan sijoituspaikaksi valittiin kaupungin keskustassa sijaitsevan tiilirakenteisen postiautovarikon pohjoisosa. Varikon pääosa on harvoja sodasta säilyneitä kivirakennuksia Rovaniemellä. Sillä on näin ollen rakennustaiteellisesta värittömyydestään huolimatta sekä historiallista että tunnearvoa. Museokäyttöön kunnostetun uudemman osan rakennushistorian monet rovaniemeläiset vielä muistanevatkin - Mustalais-Vikke keräsi rakennustyössä käytetyt tiilet hevospelillä hävitettyjen talojen raunioista. Rakennus on siis itsessään eräänlainen museo, onhan siihen taltioitu sodan hävityksessä ehjiksi jääneet Rovaniemen kaupungin tiilet.

Rakennus on siis itsessään eräänlainen museo, onhan siihen taltioitu sodan hävityksessä ehjiksi jääneet Rovaniemen kaupungin tiilet.

Muutostyössä korjaamorakennukseen kunnostettiin tilat taidemuseon toiminnoille: pysyvän kokoelman näyttelytila, vaihtuvien näyttelyiden tila sekä toimisto-, näyttelyvalmistelu- ja varastotilat. Rakennuksen ulkomuotoon tehtiin joitakin muutoksia ilmentämään sen uutta kulttuurikäyttöä. Jo sunnitteluvaiheessa todettiin etenkin näyttelyvalmistelu- ja varastotilojen alimitoitus, mutta museohankkeen toteuttajat toivoivat museon lähitulevaisuudessa saavan lisätiloja, kun linja-autojen korjaus- ja huoltotoiminta olisi lopullisesti poistettu rakennuskompleksista.

Rakennusrungon kapeuden ja välipohjan paksun ja raskaan betonirakenteen takia porras- ja hissihalli sekä ilmastointikojehuonetila sijoitettiin uuteen kapeaan lisärakennukseen pihan puolelle.

Museotiloissa on nykyaikaisen museotoiminnan edellyttämä ilmanvaihto sekä lämpötilan ja kosteuden säätely. Ilmakanavat on sijoitettu lattia- ja kattorakenteisiin. Keinovalaistusjärjestelmä mahdollistaa sekä epäsuoran yleisvalaistuksen että teoskohtaisen kohdevalaistuksen.

Päänäyttelytilan valaistus järjestettiin kattopintaan rakennetuista ikkunoista, jotka samalla ryhdistävät rakennuksen ulkohahmoa ja antavat sille museorakennuksen leiman. Psykologisesti tärkeä yksityiskohta on seinäpinnan jatkuminen sivuseinille sijoitettuihin kattovaloaukkoihin. Reuna-alueiltaan perin matala tila saatiin näin vaikuttamaan korkeammalta. Autokorjaamon kohdalle rakennettiin ylöspäin suunnatut ikkunat, joista tulevalla valolla on kattovalon luonne.

Katujulkisivuun tehtiin vain vähäisiä muutoksia. Pihan puolelle uusi kapearunkoinen rakennusviipale sen sijaan luo uuden ilmeen. Kun koko rakennus on vihdoin remontoitu kulttuurikäyttöön, voidaan pihan ankea tunnelma ja mittakaavavaikutus parantaa uusin rakennelmin. Tontin luoteisnurkkaan on yleissuunnitelmassa hahmotettu auditoriorakennus, joka täydentäisi kokonaisuuden U-muodon, rajaisi pihatilan ja eristäisi sen moottoritien liikenteen melulta.

Museon pääsisäänkäynnin eteen tehtiin eräänlainen minimalistinen veistos, abstrahoitu graniittipylväikkö, jonka tehtävänä on luoda kulttuurirakennuksen mielikuvasymboli sekä rajata kapealle jalkakäytävälle pienoiskokoinen sisäänkäyntiaukko. Pylväikössä eri graniittilaatujen ja kiiltoasteiden käyttö aikaansaa symmetrian ja epäsymmetrian välisiä jännitteitä: ohuella messinkipannalla pylvään hahmoon on liitetty mielikuva koriste-esineestä. Pylväiköstä kehitettiin myös museon graafinen tunnus.

Nykytaiteen näyttelytilat pyritään tekemään yleensä kauttaaltaan aineettoman valkoisiksi. Rovaniemen taidemuseon materiaalivalinnoissa on sen sijaan tavoiteltu perinteisten museotilojen vaikutelmaan, lämpimyyttä ja kodikkuutta laboratoriomaisen neutraalisuuden ja viileyden sijasta. Vanhan, karkeatekoisen ja uusien hentojen rakennusosien vastakkaisuutta on kehitelty kollaasin tapaan - onhan itse rakennus sotaaedeltäneiden rovaniemeläistalojen kollaasi

Päänäyttelytilan valaistus järjestettiin kattopintaan rakennetuista ikkunoista, jotka samalla ryhdistävät rakennuksen ulkohahmoa ja antavat sille museorakennuksen leiman

Pääsisäänkäynti Sisätilojen seinäpinnat ovat porrasaulassa esiintyvää vanhaa tiilistä ulkoseinää lukuun ottamatta rapattuja ja valkoisiksi maalattuja. Kattopinnoissa on käytetty Lapin keloa, alakerran lattioissa vihertävänharmaata Lapin marmoria ja yläkerran näyttelytiloissa tiilenväristä keraamista laattaa.

Lisärakennuksen kapeuden (350 cm) vaikutelma on eliminoitu avaamalla ja laajentamalla sitä monin eri tavoin molempiin poikkisuuntiin. Itsepalvelukahvion, nyttemmin myös näyttelytilana toimivan tilan yhteyteen on sijoitettu graafisten teosten liukuseinärakenteinen näyttelyvarasto. Rakennuksen toisen kerroksen pohjoispäätyyn on sijoitettu taideteosvarasto, jonka liukuseinäelementeille sijoitetut teokset ovat tutkijoiden käytettävissä. Tilavaikutelman avartamiseksi eri tilojen välille on suunniteltu erilaisia visuaalisia yhteyksiä.

Rakennus vihittin käyttöön lokakuussa 1986.
Nimi ja logo

Kultturitalo Korundi sai nimen nimikilpailun myötä maaliskuussa 2009. Nimikilpailuun osallistui lähes 700 ehdoitusta. Voittajaksi valittiin nimi KORUNDI. Tätä nimeä ehdotti rovaniemeläinen Einerakel Pulju.

Korundi on myös Lapin maaperässä esiintyvä maailman laajuisesti tunnettu toiseksi kovin mineraali. Rubiini ja safiiri kuuluvat korundi-ryhmään. Paraslaatuiset korundit on löydetty juuri Lapista ja korundiin saadaan hiottaessa tähti-ilmiö ja näitä sanotaankin syystä Lapin tähdiksi. Jospa uudessa ”hiomalaitteessa” kulttuurikeskuksesta saadaan tulevaisuudessa todellisia kultturellisia Korundeja – Lapin tähtiä. Hiottu korundi on nimeltään Lapin tähti

Einerakel Pulju

Jyryn mielestä ehdotus täyttää hyvin kilpailun asettamat edellytykset. Nimi on positiivinen, oma eikä se sekoitu muiden kulttuurirakennusten nimiin. Nimi on kansainvälinen ja viittaa myös arkkitehdin luonnehtimaan konserttisalin korurasian muotoon sekä koko rakennuksen tulevaan värimaailmaan.

Logokilpailu

Rovaniemen taidemuseo ja Lapin kamariorkesteri käynnistivät uuden talon KORUNDI:n visuaalisen tunnuksen kilpailun Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan opiskelijoille huhtikuussa 2009, heti kun nimikilpailun voittaja oli valittu. Kilpailuun osallistui 28 opiskelijaa 30:llä ehdotuksella. Raati valitsi yksimieleisesti kilpailun voittajaksi opiskelija Mika Junnan ehdotuksen RYTMI.

Kilpailuraadin mielestä voittanut ehdotus on nykyaikainen, selkeä sekä dynaaminen. Tekstipohjainen merkki on ajaton ja monikäyttöinen. Raati näki siinä mahdollisuuksia myös animaatioon sähköisessä mediassa. Raati piti lisäksi valittua väriversiota onnistuneena.

Taidekasvatukselle suunniteltiin oma, värikäs logo.

Voittaneen logon tekijän Mika Junnan perustelut ehdotukselleen:

“Lähtökohtana oli luoda nykyaikainen, vahva ja erottuva visuaalinen tunnus. Pohjana on tunnusta varten muotoiltu groteski logotyyppi. Sen pyöreät ja selkeät muodot perustuvat perinteisen, suunnittelijoiden ja arkkitehtien käyttämän, sapluunaviivoittimen (esim. Standardograph) kirjaintyyppiin. Korundi-sana muodostaa sekä logotyypin, että sen yläpuolella olevan ”merkin”. Merkki muodostuu siis korundi-sanan kirjainten osista. Tunnuksella ei ole yhtä vakiintunutta muotoa, joten alaotsikoita käytettäessä myös tunnus muuttuu ja elää. Vahvan muotokielen ja tunnistettavan värin ansiosta tunnus pysyy kuitenkin eri variaatioineen yhtenäisenä. Vältin käyttämästä tunnuksessa jalokiviin tai koruihin viittaavia muotoja, jotka veisivät mielikuvat liian kauas kulttuurikeskuksesta. Tunnus kuvaa rytmiä, joka on sekä taiteen, että musiikin tärkeimpiä elementtejä. Tunnus luo eläväisen ja positiivisen mielikuvan talon toiminnasta. Tunnuksen turkoosi väri liitetään väripsykologiassa luovuuteen ja uudistumiseen. Väri esiintyy usein myös jalokivissä ja luo siten viittauksen myös korundiin. Väri sopii hyvin sekä vanhan postiautovarikon, että uuden konserttisalin tulevaan värimaailmaan.”

Logokilpailu