Scandinavian Music Group LOPPUUNMYYTY

SMGBandPhoto3632flat-netti960x540.jpg

Scandinavian Music Group Korundissa pe 19.10. klo 19.00!

Antti Lehtinen, Terhi Kokkonen, Tommi Saarikivi, ja Joel Melasniemi kävivät ensimmäiset keskustelut uuden yhtyeen perustamisesta alkutalvesta 2000, kun Ultra Bran lopettamisesta oli päätetty. Porvoon Karillo-studiossa käytiin jo Ultra Bran olemassaolon aikana pariin otteeseen, ja studiosta muodostui nopeasti SMG:n henkinen kotipesä, yhtyeen nimikin keksittiin yläkerran mökkikeittiössä nukkumaan mentäessä.

Debyyttialbumi ”Onnelliset kohtaa” ilmestyi 6.9.2002 mennen suoraan albumilistan ykköseksi. Levy myi muutamassa kuukaudessa kultaan oikeuttavat 15 000 kappaletta.Vuosien saatossa pitkäsoittoja on kertynyt jo keksan kappaletta, ja yhtye on vakiinnuttanut nimensä suomalaisten bändien kärkiryhmässä niin radioissa, levyillä, kuin livenäkin. Uusin levy on syksyltä 2015; Baabel. Albumia on seurannut kiertue, joka jatkuu myös vuonna 2018.

Kesto n. 1h, ei väliaikaa.

 

19.10.2018 19:00–21:00

32€ + palvelumaksu
Osta liput